top of page

Val Senales

Hommat eteni Planican jälkeen pitkälti palautellessa leirin rasituksesta. Ennen Senalesin leiriä kävin kuitenkin mittaamassa sen hetkistä kuntoa vaaran testijuoksun merkeissä. Tulos oli ok ja toi mielenrauhan siitä että leiristä on palauduttu ja vireystila hyvä.

Senalesiin matkustettiin 12. päivä lokakuuta. Ensimmäiset lenkit mentiin todella rauhassa sillä yli 2000m korkeudessa harjoittelu on toteutettava tarkasti. Kroppa lähti sopeutumaan yllättävän hyvin ja nopeasti. Siinä tuli sitten harjoiteltua hyvissä ja liukkaissa keleissä jäätiköllä hyvä siivu ensimmäisen viikon aikana. Tämä hieman kostautui toisella viikolla jolloin jouduin hieman keventämään kerääntyneen kuormituksen takia. Sairasteluilta vältyttiin, joten leiri oli ihan onnistunut ensimmäiseksi "jäätikkö"leiriksi.

Hiihto oli pääteemana leirillä, mutta sen lisäksi iltapäivisin kävimme monesti rullahiihtämässä ja jalalla tuli loppuleiristä tehtyä muutama kevyt harjoitus. Kelit olivat suotuisat ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta suurimman osan ajasta.

Kotimatkalle lähti pääosin tyytyväinen mies. Nyt pieni huili ja takasin suksille Suomen lumella. Mutta kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Matkustuspäivän jälkeisenä päivänä iski oksennustauti ja korkea kuume. Siinä tuli sitten makoiltua viime viikonloppu katsellessa Vuokatin Suomen Cuppeja. Nyt pikku hiljaa alkanut jo toipumaan taudista ja päässyt kevyesti harjoittelemaan. Tästä hommat jatkuu lumilla Lapissa ja kauden avauskisan hiihdän näillä näkymin Oloksen tykkikisojen sprintissä.


Huiput
Päivityksiä tulee pian
Once posts are published, you’ll see them here.
Viimeiset Postaukset
Arkisto
Tagi haku
Tunnisteita ei vielä ole.
Seuraa
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page